tiistai 24. heinäkuuta 2018

Philip Pullman - Vedenpaisumus

****

Lyra Belacquan tarina saa pohjustusta.



Olen joskus aiemmin lukenut Universumin tomu -trilogian ja pidin siitä kovasti. Niinpä Pullmanin uutuus houkutti heti siitä lähtien kun kirjaan törmäsin kirjakaupassa (toki hain sen sitten Kokemäen kirjastosta).  Juoni oli alusta asti mukaansa tempaava ja kirjaa luki nopsasti hyvillä mielin. Ainoa ongelma tässä oli lähinnä se, että Tomun lukemisesta on niin kauan, että useammin kuin kerran iski takaraivoon nakerrus "onko tästä ollut puhetta muissa kirjoissa".  Toivottavasti trilogian muut osat saadaan pian markkinoille sillä mielellään tätä lukisi enemmänkin.

sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

Mrgaret Weiss, Tracy Hickman - Syyshämärän lohikäärmeet

***

Dragonlancen ensimmäinen osa.



Tästä kirjasta kyllä huomasi, että se perustuu D&D kamppnjaan. Juonenkäänteet olivat välillä kuin satunnaisten kohtaamisten taulukosta arvottuja. Juoni toki etenee mutta nyt ollaan niin syvällä geneerisen fantasian laarissa että välillä luku alkoi hieman puuduttaa. Onneksi haltiajollotuksia oli huomattavasti vähemmän kuin Tarussa sormusten herrassa.

Melkein kyllä pitäisi googlata että mitä nuo vähäkääpiöheimot ovat englanniksi (suomeksi siis jotain tyylii slurpsit, pulpsit ja kulpsit). Fantasiakirjallisuuden ystävälle tämä varmasti maistuu, muilla voi olla haasteita.

maanantai 9. heinäkuuta 2018

Terry Pratchett - Paimenen kruunu

***
Terryn viimeinen kirja.


Olen aina pitänyt näistä Tiffany Särkynen kirjoista. Tässäkin osassa oli kaikki yksittäiset komponentit paikalla mutta jotenkin niistä ei nyt nivoutunut kunnollista kokonaisuutta. Nopeasti tämä toki tuli luettua ja ei sen lukeminen harmitakaan mutta noinkohan tässä näkyy että lopullinen hiominen jäi kirjailijalta kesken.  Ihan kelvollinen kirja silti.

tiistai 3. heinäkuuta 2018

Ernest Cline - Ready Player One

****

Hyvien kirjojen putki senkun jatkuu.


Vaikka dystopiat ei ehkä suosikki aihealue olekaan, valikoitui tämä kirja kirjastosta ihan kantensa perusteella.  Hyvä valinta oli se. Juoni kiertyi enemmän ja vähemmän outojen pop-kulttuuri viittausten yhmärille ja niitä olikin kiva bongailla. Ihan kaikki ei toki ollut ennestään tuttua.

Kirja eteni nopsaan ja muutamassa päivässä (kova lukuvauhti minulle) kirja olikin luettu. Ottaen huomioon että ennakkoon en tältä kauheasti odottanut oli lukukokemuserittän hyvä. Suosittelen tätäkin kirjaa lämpimästi.