lauantai 26. joulukuuta 2020

Mia Myllymäki - Tuulten amiraali

 **

Steampunk tyylisestä lähtökohdasta huolimatta jotenkin tahmeaa luettavaa.

 

Vaihtoehtohistoriallinen tarina Columbuksen reissusta.  Matkaa taitetaan höyrytoimisella ilmalaivalla ja magiallakin on osansa laivojen ohjailussa. Vaikka lähtökohta onkin mielenkiintoinen, kesti tämän lukeminen kuukausi tolkulla. Jotenkin kirja oli sen oloinen että aina kun oletti että kohta alkaa tapahtua, mitään ei lopulta tapahtunutkaan. 

Jos tämänlaisesta tykkää niin mikä ettei mutta itse en tästä innostunut.

lauantai 12. syyskuuta 2020

Agatha Christie - Aikataulukon arvoitus

***
Poirot mysteeri tavallisemmasta päästä.


Kirjeet haastavat Poirot:n ratkomaan murhasarjaa poikkeuksellisesti kansan parissa. Liekö tämä syynä vai mikä, mutta vähän pitkä piimäiseltä tämä tarina vaikutti. Mukava välikirja silti toki.

sunnuntai 23. elokuuta 2020

Erika Vik - Nefrin tytär

 ****

Trilogian kolmas osa ei petä.


 Eleian ja Corildonin seikkailut saavat päätöksensä tässä trilogian kolmannessa osassa. Miellyttävää luettavaa tämäkin kirja oli joten koko sarjaa voi lämpimästi suositella.

 

 

sunnuntai 19. heinäkuuta 2020

Erika Vik - Seleesian näkijä

****

Aleian tarina jatkuu toisessa osassa.


Kaksoisauringot-trilogian toinen osa jatkoi samaa sujuvaa kerrontaa kuin ensimmäinenkin. Aleian Tarina etenee mukavaa tahtia ja mielenkiinto pysyy yllä. Kirjaa lukee ilokseen ja tarinan edetessä janoaa koko ajan lisää. Voin suositella tätä etenkin jos piti ensimmäisestä osasta. seuraavaksi päätösosa työn alle.

lauantai 4. heinäkuuta 2020

Miska Rantanen - Kalsarikänni

****

Ruotsilla on Lagom ja Tanskalla Hygge. Suomella on .... kalsarikänni.


Elämäntapaoppaista tämä on kyllä viihdyttävämpää päätä. Suosittellen lukemaan tästä vähän suomalaisemman vaihtoehdon muille rentoutumistavoille. Vaikkei tapa innostaisi on kirja joka tapauksessa mukavaa lukemista.

Gillian Anderson, Jeff Rovin - Liekkien näkijät

***

Salaiset kansiot pyöri kovasti taustalla tätä lukiessa.


Periaatteessa ihan nopsalukuinen kirja. Mutta jotenkin loppuratkaisu vaikutti töksähtävältä ja petaus seuraavaa osaa varten oli aika selvää. Kesäkirjana mukava välikirja mutta en osaa tätä oikein suositella. Toki jos tykkää salaisista kansioista niin miksikäs ei.

lauantai 20. kesäkuuta 2020

Timo Kalevi Forss - Unohtumattomia kirjeitä Suomesta

***

Enemmän ja vähemmän tunnettujen ihmisten kirjeitä.


Ihan mielenkiintoinen kirja vaikka loppua kohden mielenkiinto meinasi lopahtaa. Kannattaa kyllä silti lukea tämäkin.


sunnuntai 14. kesäkuuta 2020

Hannu Rajaniemi - Kesämaa

***

Hannu versio vakooja jännäristä.



Sain tämän kirjan joululahjaksi ja aloitin lukemisen melkein samantien. Kuten päivämäärästä voi huomata lukeminen takkusi urakalla. Mitään varsinaista syytä en osaa siihen sanoa, mutta kirja ei vanginnut ja kannustanut lukemaan. Lopulta päätin lukea sen loppuun kiukulla ja kohtuullinen tarina sieltä paljastui. Rajaniemen tapaan tässä on juonen ohessa erilaisia ennestään tuntemattomia termejä, joita ei sen paremmin selitellä. Lopulta kokonaisuus kuitenkin kerii itsensä kasaan mutta tätä uskallan suositella vain Rajaniemen kirjojen faneille. Enkä ehkä aloittaisi tutustumista tästä kirjasta.

perjantai 12. kesäkuuta 2020

Erika Vik - Hän sanoi nimekseen Aleia

****

Steampunkahtavaa fantasiaa.



Aleian tarinan ensimmäinen osa vangitsee seuraansa. Kirjaa ei malttaisi laskea alas ja juoni etenee sopivaa vauhtia. Jos sama linja jatkuu seuraavissakin osissa saattaa tämä olla jopa sarja jonka voisi haalia omaan hyllyyn. Suosittelen.

tiistai 7. huhtikuuta 2020

China Mieville - Toiset

****

Mukava dekkarin ja scifin yhdistelmä.



Pelkästään kannen art deco vaikutteiden perusteella valittu kirja osoittautui oikein hyväksi. Juoni kiertyy mukavasti kahden samassa maantieteellisessä paikassa olevan kaupungin ympärille. Hyvä ympäristön ja tapahtumien kuvaus siivittävät hyvin etenevää juonta joten kirja oli ilo lukea ja sitä voi lämpimästi suositella.

torstai 13. helmikuuta 2020

Agatha Christie - Vaarallinen talo

****

Agatha Christie onnistui taas kirjoittamaan viihdyttävän dekkarin.



Sinänsä poikkeuksellinen poirot dekkari että tästä en muistanut murhaajaa etukäteen. Siksi luku-urakka olikin varmaan erityisen mieluisa ja kirja etenikin hyvää tahtia loppuun. Suosittelen dekkarien ystäville.

sunnuntai 9. helmikuuta 2020

Siiri Enoranta - Painajaisten lintukoto

***

Kevyesti hämmentävää  tarinankerrontaa.



Tuhatkuolevan kirouksen jälkeen odotukset olivat korkealla. Vaikka kirja olikin helppolukuinen tuntui tarina jotenkin jähivän paikoillaan. Mukavasti kirja kuitenkin tuli luettua loppuun mutta ei se ihan innosta kiljuen saanut kirjaan tarttumaan.

Vika saattaa toki piillä lukijassa, mutta aina en oikein meinannut päästä juonen käänteiden mukaan, koska selkeästi päähenkilöön liittyviä tietoja pantattiin tarkoituksella loppukirjaan. Ihan mukava välikirja kaiketi lopulta.

maanantai 13. tammikuuta 2020

Dmitri Gluhovski - Metro 2033

**

Dystopia scifi ei tällä kertaa oikein iskenyt.


Tätä olin jo aiemminkin katsellut kirjastossa mutt nyt se valikoitui joulukirjakasaan. Valitettavasti odotukset olivat hiukan liian korkealla tämän kanssa. Lähtökohta, jossa ihmiskunta on vetäytynyt maan alle, oli ihan mielenkiintoinen mutta jokin kerronnassa tökki. Ensimmäiset muutama luku olivat melkoista tervan juontia, kun mitään ei tapahtunut. Sen jälkeen kyllä tapahtui mutta jos joka ongelman ratkaisu on se, että ennestään tuntematon henkilö pölähtää paikalle ja pelastaa päähenkilön, ei mielenkiinto oikein tahtonut pysyä yllä. Toisaalta nämä apuhenkilöt kyllä yleensä häipyivät melko pikaisesti.

Tätä ei oikein uskalla suositella kuin dystooppisen scifin suurimmille ystäville. Minua ei tämä houkutellut lukemaan jatko-osia.