lauantai 20. kesäkuuta 2020

Timo Kalevi Forss - Unohtumattomia kirjeitä Suomesta

***

Enemmän ja vähemmän tunnettujen ihmisten kirjeitä.


Ihan mielenkiintoinen kirja vaikka loppua kohden mielenkiinto meinasi lopahtaa. Kannattaa kyllä silti lukea tämäkin.


sunnuntai 14. kesäkuuta 2020

Hannu Rajaniemi - Kesämaa

***

Hannu versio vakooja jännäristä.



Sain tämän kirjan joululahjaksi ja aloitin lukemisen melkein samantien. Kuten päivämäärästä voi huomata lukeminen takkusi urakalla. Mitään varsinaista syytä en osaa siihen sanoa, mutta kirja ei vanginnut ja kannustanut lukemaan. Lopulta päätin lukea sen loppuun kiukulla ja kohtuullinen tarina sieltä paljastui. Rajaniemen tapaan tässä on juonen ohessa erilaisia ennestään tuntemattomia termejä, joita ei sen paremmin selitellä. Lopulta kokonaisuus kuitenkin kerii itsensä kasaan mutta tätä uskallan suositella vain Rajaniemen kirjojen faneille. Enkä ehkä aloittaisi tutustumista tästä kirjasta.

perjantai 12. kesäkuuta 2020

Erika Vik - Hän sanoi nimekseen Aleia

****

Steampunkahtavaa fantasiaa.



Aleian tarinan ensimmäinen osa vangitsee seuraansa. Kirjaa ei malttaisi laskea alas ja juoni etenee sopivaa vauhtia. Jos sama linja jatkuu seuraavissakin osissa saattaa tämä olla jopa sarja jonka voisi haalia omaan hyllyyn. Suosittelen.