keskiviikko 31. lokakuuta 2018

Alan Bradley - Loppusoinnun kaiku kalmistossa

****

Seuraava Flavia olikin taas ihan kirjan muodossa.


Tällä kertaa ruumis löytyy yllätävän nopeasti mutta ei se menoa haittaa. Miljöön historiallisuus on paremmin tässä esillä kuin aiemmissa kirjoissa ja Flavian suvun taustoja valotetaan lisää. Mukavaa ja nopsaa luettavaa. Lopun cliffhanger oli sen verran vakuuttava että täytynee lukea seuraava putkeen kun se tuola kaapissa odottamassa kerran on. Suosittelen siis tätäkin.

tiistai 16. lokakuuta 2018

Holly Black, Cassandra Clare - Hopeanaamio

****

Neljäs osa petrasi edellisestä.



Callum Huntin seikkailujen neljäs osa viidytti huomattavasti enemmän kuin edeltäjänsä. Tapahtumat etenivät sujuvasti ja vaikka kirja olikin melko ohut, siihen oli saatu upotettua melko paljon tapahtumia. Kyllä tämän jälkeen jää ihan innolla odottamaan viimeistä osaa.

perjantai 12. lokakuuta 2018

Alan Bradley - Filminauha kohtalon käsissä

****

Joku oli julmasti lainannunt seuraavan Flavia de Lucen kirjastosta. Onneksi Kirjasto lainaa myös sähköisenä ja vanha IPad 2 pääsi taas lukulaitteen korvikkeeksi.


Vaikka blogissa onkin ollut viime aikoina hiljaisempaa, ei lukeminen toki ole vallan jäänyt. Se on vain keskittynyt Sinuheen joka saa kyllä paikan ikuisuusprojekti listalla. Niinpä päätin pitää taukoa ja lukea välissä (ainakin) yhden Flavia dekkarin.

Sukukartanoon pamahtaa filmiryhmä jouluksi ja ei aikaakaan kun ruumiskin ilmaantuu. Joulupukin ansoittamisen lomassa Flavia saa taas ratkottua syyllisen. Tarina etenee sujuvasti ja vaikka lukualustana olikin ipad eteni kirja ennätys vauhtia. Suosittelen tätä, kuten edellisiäkin.