torstai 13. helmikuuta 2020

Agatha Christie - Vaarallinen talo

****

Agatha Christie onnistui taas kirjoittamaan viihdyttävän dekkarin.



Sinänsä poikkeuksellinen poirot dekkari että tästä en muistanut murhaajaa etukäteen. Siksi luku-urakka olikin varmaan erityisen mieluisa ja kirja etenikin hyvää tahtia loppuun. Suosittelen dekkarien ystäville.

sunnuntai 9. helmikuuta 2020

Siiri Enoranta - Painajaisten lintukoto

***

Kevyesti hämmentävää  tarinankerrontaa.



Tuhatkuolevan kirouksen jälkeen odotukset olivat korkealla. Vaikka kirja olikin helppolukuinen tuntui tarina jotenkin jähivän paikoillaan. Mukavasti kirja kuitenkin tuli luettua loppuun mutta ei se ihan innosta kiljuen saanut kirjaan tarttumaan.

Vika saattaa toki piillä lukijassa, mutta aina en oikein meinannut päästä juonen käänteiden mukaan, koska selkeästi päähenkilöön liittyviä tietoja pantattiin tarkoituksella loppukirjaan. Ihan mukava välikirja kaiketi lopulta.