torstai 26. joulukuuta 2019

Gabrielle Zevin - Tuulisen saaren kirjakauppias

****
Yllättävän hyvä valinta pelkän nimen perusteella.



Etukäteen ajattelin että noinkohan tämän jaksaa lukea loppuun mutta noin vaan kirja tuli luettua ennätys nopeasti. Tarian eteni erityisen jouhevasti ja huomasin välillä hihitteleväni osia ihan ääneen. Ei tämä varmasti ole ihan kaikkien mieleen mutta uskallan tätä kyllä suositella luettavaksi.

tiistai 24. joulukuuta 2019

Agatha Christie - Roger Ackroydin murha

***

Perinteinen murhamysteeri loppuyllärillä.


Ilmeiseti tämän kirjan loppuratkaisu aiheutti aikoinaan melkoisesti kohua. Ja ihan ymmärrettävästi kyllä. Perinteiseen Christien tapaan helposti luettava kirja mutta tämäkin kärsii hiukan samasta kuin muutkin Poirot mysteerit, eli siitä että tv-sarjan perusteella muistaa murhaajan aivan liian aikaisin ja tässä tapauksessa arvasi sen loppu yllätyksen. Mukava välikirja kuitenkin.

keskiviikko 11. joulukuuta 2019

Brian Selznick - Hugo Cabret

****

Mielenkiintoisen erilainen kirja.


Tämä kirja tuli valittua pelkästään kannen kuvan perusteella. Vaikka paksuus hiukan epäilytti kirja osoittautui nopeasti luettavaksi. Selznick kuljettaa tarinaa sekä tekstillä että kuvilla ja välillä tosiaan kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Tätä kirjaa voisi suositella kaikille, ellei juonen (joka sekin oli mielestäni hyvä) niin ainakin mielenkiintoisen kerrontatekniikan takia.

maanantai 9. joulukuuta 2019

Holly Black, Cassandra Clare - Kultainen torni

***
Sarjan hivenen turha päätösosa.



Odotukset eivät olleet järin korkealla kun tähän kirjaan tartuin. Internetsien syövereissä monin piti tätä osaa vähän turhana edellisen jälkeen. Aika lailla päälle liimatun oloinen yllätysjuonenkäänne kyllä oli. Tämä osa ei yllä edelllisten tasolle mutta ei lukeminen varsinaisesti harmitakaan. Lue pois jos alkusarja on innostanut.

sunnuntai 1. joulukuuta 2019

Alan Bradley - Kuolon Kultaiset Kiehkurat

****

Flavia de Luce ei pätä taaskaan.


Lukuhetkellä viimeisin osa Flavia sarjasta pysyy mukavasti kotinurkissa ja kehittää juonta välillä hypähdellen mutta koko ajan viihdyttävästi. Erityisesti lämmitti kirjan runsas kemia osuus. Kuten sarjan muutkin osat, tämä oli nopsasti luettavaa ja hyvää dekkariviihdettä. Suosittelen edelleen.

tiistai 29. lokakuuta 2019

Jaakko Heinimäki - Ohikiitävää, Juha Tapion tie

****
Mielenkiintoinen elämänkerta.


Hyvin ja mukaansa tempaava elämänkerta. Mielenkiintoisesti avasi myös artistin ei ihan niin mukavia puolia sekä keikkumista hengellisen ja maallisen rajamailla. Suosittelen jos Juha Tapio kiinnostaa yhtään.

perjantai 20. syyskuuta 2019

Arturo Perez-Reverte - Yhdeksäs portti

****

Uusinta kierroksellakin lukemisen arvoinen kirja.



Tämän olin tosiaan lukenut aiemminkin. Mukava juonen kuljetus ja mielenkiintoinen juoni saivat ainakin minut ahmimaan tämän kirjan todella nopeasti. Vaikka kaikki Perez-Reverten kirjat eivät näin mielenkiintoisia olekaan, voi tätä kyllä suositella lämpimästi. Erityisesti tietysti vanhoista kirjoistakin kiinnostuneille.

tiistai 27. elokuuta 2019

Pekka järvinen - Ammatillinen käyttäytyminen

*

Kiky-kirja osoittautui (taas) ei niin mieltä ylentäväksi lukemistoksi.



Tätä kirjaa on luettu hartaasti porukalla. Valitettavasti ihan kauheasti positiivista en tästä opuksesta pysty sanomaan. Asiasisältö on aika pitkälti käsitelty ensimmäisessä luvussa ja sen jälkeen sama sanotaan uudestaan ja uudestaan.  En kyllä oikein osaa sanoa kelle tämä on tarkoitettu. Ehkä tosiaan erään kollegan epäilys yläasteen opon tunneista on melko lähellä totuutta.

torstai 8. elokuuta 2019

Agatha Christie - Lentävä kuolema

****

Rikoskirjallisuuden klassikko



Juoni oli tuttu David Suchetin sarjasta, mutta onneksi aikaa oli tämän jakson näkemisestä sen verran paljon, että kaikkia juonen koukkuja ei muistanut etukäteen. Tarina eteni sujuvasti ja helppolukuinen tarina vei mennessään. Kyllä tätäkin voi suositella.

torstai 25. heinäkuuta 2019

Neil DeGrasse Tyson - Tähtitiedettä kiireisille

****

Mukavasti popularisoitua tiedettä.



Tähtitieteen perusteet saa tästä kirjasta mukavasti kerrattua. Ja tietokin on tuoreemmasta päästä. Jos haluaa lukea helposti sulavaa tähtitieteellistä asiaa, suosittelen tätä (tai Valtaojaa).

tiistai 16. heinäkuuta 2019

Siiri Enoranta- Tuhatkuolevan kirous

****

Nuorisofantasiaa kotimaisin voimin.



Alkuun kirja tuntui kovinkin tutulta Potterit ja magisterium sarjan jälkeen. Onneksi melko pian päästiin omille juonenkuljetusurille. Päähenkilö taisi taistella teiniytensä kanssa enemmön kuin em. sarjoissa yhteensä mutta se ei haitannut menoa. Mukavasti kirja eteni ja tätä voi kyllä suositella potterinsa lukeneille. ja miksei muillekin.

keskiviikko 10. heinäkuuta 2019

Gene Wolfe - Autarkin linnoitus

***

Sarjan viimeinen osa jätti hämmentyneen jäkimaun.



Sarja päättyi ja en ole oikein varma mitä siitä pidin. Juonessa oli lopussa sen verran hämmentäviä käänteit, että heikompaa hirvitti. Lisäksi Severianin tarina jäi melko pahasti mielestäni kesken joten lisää tarinaa olisi saanut olla tässä sarjassa. Toki jos piti aiemmista osista, pitää varmasti tästäkin.

tiistai 18. kesäkuuta 2019

Gene Wolfe - Liktorin miekka

***

Kolmas osa sarjaa parantaa edellisestä.



Uuden auringon kirjan kolmas osa jatkaa Severianin seikkailujen seuraamista. Kirja parantaa edellisestä osasta ja tarina etenee sujuvasti kun liikkeelle päästään. Eiköhän tästä tule sarjan viimeinenkin osa luettua.

sunnuntai 2. kesäkuuta 2019

Gene Wolfe - Sovinnontekijän kynsi

***

Uuden auringon kirja toinen osa.


Tämä sarja saa kyllä unohtamaan välillä että ollaan scifin maailmassa eikä normi fantasian. Uuden teknologian käyttö, vaikka vähäistä onkin, yllättää aina katveesta. Juonessa alkaa olla sen verran hämmentäviä käänteitä että kyllä kaiketi seuraavakin osa pitää lukea.  Jos piti ensimmäisestä pitää varmasti tästäkin.

torstai 9. toukokuuta 2019

Alan Bradley - On hieno paikka haudan povi

****

Edellisen kirjan lopun synkeistä tunnelmista huolimatta, mysteerin ratkomiseen päästiin tällä kertaan miellyttävän nopeasti.


Flavia-sarja senkun jatkaa porskuttamista. Mukavaa luettavaa ja mielenkiintoisia koukeroita tämäkin kirja tarjoaa lukijalle. Juoni etenee sutjakasti ja ainakaan minä en osannut arvata murhaajaa ennen kuin loppumetreillä. Suosittelen tätäkin.

perjantai 19. huhtikuuta 2019

Robert Galbraith - Valkoinen kuolema

****

Nimestään huolimatta tällä ei ollut mitään tekemistä Simo Häyhän kanssa.



Cormoran Striken seikkailut ovat edenneet neljänteen osaansa. Tarina on aiempia pitempi ja monimutkaisempi mutta hyvin siinä pysyi mukana. Tuskattomasti kirja eteni loppuun ja tätä voi kyllä taas suositella.

perjantai 1. maaliskuuta 2019

Tove Jansson - Taikatalvi

***

Muumikirjojen klassikko se on tämäkin.



Jälkikasvu kiskaisi tämän todella kauan lukemista odottaneen kirjan hyllystä ja ilmoitti että tämä luetaan. No mikäs siinä. Luku/päivä vauhtia kirja etenikin suht mutkattomasti. Osittain melko surullisessakin tarinassa kuitenkin riitti tapahtumia, eikä kirja ilmeiseti ollut liian jännittävä jälkikasvullekaan.

Muumikirjoja on kyllä mukava lukea vaikka tämä ei minun henkilökohtaisiin suosikkeihin kuulukaan. Ihan kannattavaa luettavaa kuitenkin.

Thomas Erikson - Idiootit ympärilläni

***

Paras johtamis/ihmistuntemus kirja tähän mennessä.



Työpaikan kirjastosta lainattu ihmistuntemuskirja. Kerrankin johtamiskirjallisuudessa oli ihan mielenkiintoinen kirja luettavaksi. Etenkin kun en ollut erilaisista ihmistyypeistä ennen lukenut. Tokin nyt tulee luokiteltua vastaantulevia ihmisiä väreihin. Mutta ei kai se väärin ole. Tätä voi suositella jos ihmisten reaktioiden tuntemus kiinnostaa.

keskiviikko 20. helmikuuta 2019

Ville Similä, Mervi Vuorela - Ultra Bra Sokeana Hetkenä

****

Mielenkiintoisen bändin mielenkiintoinen bändihistoriikki.



Opiskelujen alkuajan soundtrack sisälsi melko paljon Ultra Brata. Koska bändiä tuli seurattua jo silloin, oli tarina suurelta osin jo tuttu. Mutta mukavaa muistelua ja toki myös uutta tietoa. Suosittelen jos Ultra Bran musiikki on kiinnostanut ja sykähdyttänyt.



tiistai 12. helmikuuta 2019

Gene Wolfe - Kiduttajan varjo

****

Sarjan alku jättää kaipaamaan lisää.



Jotenkin jännä kirja. Välillä tuntuu ettei juoneen saa mitään otetta mutta silti pitää lukea eteenpäin. Ilmeisesti tämä sijoittuu tulevaisuuteen mutta koko ajan ajattelin että on ns. fantasia ajoitus. Jälkeenpäin ajateltuna eihän tässä juuri mitään tapahtunut mutta kyllä minä sen seuraavankin aion lukea. Suosittelen

maanantai 28. tammikuuta 2019

Alan Bradley - Kolmasti naukui kirjava kissa

****

Flavia sarjan seuraava osa oli taaskin viihdyttävää luettavaa.



Flavian tarina etenee ja taas ollaan päästy perinteisemmän mysteerin ratkonnan pariin. Juoni eteni sujuvasti ja käänteitä riitti tässäkin kirjassa. Hiukan synkeän puoleinen oli kyllä kirjan loppu. Voin kuitenkin tätäkin suositella lämpimästi.

maanantai 14. tammikuuta 2019

tiistai 8. tammikuuta 2019

Alan Bradley - Nokisen tomumajan arvoitus

****

20 kirjan vuositavoite saavutettiin Sinuhella, joten on aika taas lukea jotain kevyempää.



Flavia de Luce -sarja on edennyt jo kahdeksanteen osaansa. Vaikka viime osa ei parasta Bradleyta ollutkaan, oli tämä kirja taas toista maata. Liekö syynä uusi ympäristö vai mikä mutta Flavian seikkailut tuli ahmittua harvinaisen nopeasti.

Vaikka juonenkäänteet erityisesti Isossa Juonessa(tm) olivatkin vähän, no mielenkiintoisia, oli tämä kirja taas mukavaa luettavaa. Flavian seikkailuja seurasi ilokseen, eikä tympääntymistä tai tyhjän pyöritystä ollut tässä kirjassa nimeksikään. Tätä voi taas suositella erittäin lämpimästi.